Tekstit

Viimeinen postaus: Ansaintalogiikka, kiertotalous ja pohdintoja kurssista

Kuva
 Olipas melkoinen kurssi. Mistä aloittaisin.. Aloitetaan vaikka tuosta viimeisestä luennosta ja ansaintalogiikan ja kiertotalouden kombinaatiosta.  Kuten totesin Teamsissa, niin ansaintalogiikka oli hämärän rajamailla. Hirveän vähän löytyi tietoa mistään ja jo termi sai hieman käsikarvat pystyyn. Mikä ihmeen ansaintalogiikka. Luojan kiitos tähänkin saatiin selvyyttä. Itse jotenkin vierastan varsinaisesti termien sanasta sanaan opettelua ja tässäkään ei sellaista ehkä ole. Voidaan sanoa kenties, että kiertotaloudessa pyritään vähentämään tavaroiden ja tuotteiden kehittämisestä ja tuottamista ja keskitytään tavaroiden ja palveluiden vuokraamiseen, jakamiseen ja kierrättämiseen. Tuotantotalous tehtävä itseasiassa avasi tätä jo hieman, tein itse tehtävän Swappiesta, mikä on tullut tutuksi ainakin Youtuben mainoksissa ;)  Ansaistalogiikka ja kiertotalous siis nivoutuvat yhteen ja sulautuvat minun mielessäni hyvin yhteen. Sitran sivuilla kiertotaloudesta olikin kattavasti tietoa. Sivut voisi

Ansaintalogiikka digitaloudessa sekä kiertotalous

Kiertotalouden tehtävä on takana. Tein tehtävän Swappiesta, joka olikin oikeastaan minulle tuttu yritys. Ei asiakkana, mutta mainonnan ja ideologian kautta. Kiertotalouden kiinnostavimmat luetteloa ( Kiertotalouden kiinnostavimmat)  kurkistelin melko kauan. Tuttuja yrityksiä löytyi paljon, vaan en ollut koskaan ajatellut niitä kiertotalouden kannalta. Onko sitten hyvä, että itselle on melko itsestään selvää nämä erilaiset kiertotalouden aspektit, kulutushyödykkeiden kierrätykset ja uudet innovaatiot yrityskuvassa. Niitä ei sinällään ole tullut ehkä kuluttajana niin tutkittua, sillä on tottunut siihen, että ainakin käyttämäni / tuntemani yritykset ovat melko hyvin kärryillä hiilijalanjäljistä ja muusta. Kiertotalous on liiketoimintaa, jota tehdään Suomessa jo tänään (Kiertotalouden kiinnostavimmat). Verkkosivuja voisivat kuitenkin hieman kehittää, kamalan epäselvät, värikkäät, migreenimahdollisuuden antavat sivut :D Toisaalta itselle alkaa jo tulla korvista ulos koko ilmastonmuutos ja k

Dynamics365 -järjestelmä: Pohdintaa ja mietteitä luennon jälkeen

 No niin. En edes tiedä mistä aloittaa. En todellakaan osannut ennen tätä käyttää järjestelmää. Nyt jo hieman enemmän, sitä tukemassa on ollut luennot ja tehtävät. Sekä se materiaali. Mitä siis olen jo oppinut. No, ehkä vain pintaraapaisun kaikesta. Dynamics auttaa siis hallitsemaan asiakkaisiin liittyviä asioita. Tämä selvä. Se myös tarjoaa ratkaisuja myynnin, markkinoinnin ja muun hallinnan organisoimiseksi. Ok. Tiedot ovat yhdessä paikassa, eikä useita järjestelmiä sinällään tarvita, ainakaan näitä tietoja keräämään. Mahtavaa! Dynamics siis on alusta kaikelle yrityksen tarvitsemalle asiakkuuden hallinnalle. Monissa asiakkuudenhallintajärjestelmissä käyttäjät voivat seurata myyntimahdollisuuksia, automatisoida markkinointitehtäviä, saada merkityksellisiä tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä sekä luoda mukautettuja raportteja ja mittaristoja. Tehtävien ja tietojen keskittämisen mahdollistama tehostuminen auttaa myynti- ja markkinointitiimejä keskittymään ydintehtäväänsä, pysymään ajan

Tutustu aiheeseen CRM ja erityisesti Microsoft Dynamics 365 CRM

Haparointia tämän aiheen kanssa. Ja en pidä tunteesta. Haluaisin jo osata.  Myöhäiseksi meni itsellä tutustuminen tähän aiheeseen, harmi sinällään ettei ole ehtinyt oikeasti täysillä tutustua aiheeseen, vaan välillä menee perheasiat edelle.  CRM. Hieman sanahirviö itselle. Jotenkin osaan määritellä itselleni mielessä mitä CRM minulle on. Ehkä sanat asiakas, asiakkuus, hallinta, tieto, data. Asiakkuuksien hallintajärjestelmä. Kuten sanottu, varsinaisesta asiakkuudenhallinnasta järjestelmän avulla itselläni ei ole kokomusta paljoakaan. Erilaisista ERP-järjestelmistä sitten senkin edessä. Itseasiassa pääsin ryminällä mukaan SOK:n isoimpaan ERP-järjestelmän lanseeraukseen mukaan, ja näin 9 kuukauden kokemuksella kaikki ei todellakaan useinkaan mene aivan kuin paperilla. Paljon on tehtävää senkin asian suhteen, harmikseni totean kuitenkin, että itselläni valitettavasti ei jatkoa positiossa seuraa.  Asiaan kuitenkin. Dynamicsiin olenkin jo tutustunut Learnin ohjeiden kautta, en todellakaan h

Digitaalinen markkinointi: Syvempi katsaus

Kuva
 No olipas pelkkä pintaraapaisu tuo edellinen postaus. Vaan olisihan siihen voinut lisätä vaikka ja mitä. Ehkä kuitenkin parempi erotella nämä postaukset keskenään.  Digitaalinen markkinointi: Verkkosivut Verkkosivut ovat itselleni tuttua huttua, joten huomaa, että kirjoittaminen niistä on jotenkin haasteellista kun se on niin itsestäänselvyys. Olen Wordpressillä ja aikanaan Apsiksella pyörittänyt verkkosivuja jo vajaa 10 vuotta. Pitkä aika ja paljon on muuttunut. Jotain koodaamisestakin on tarttunut matkaan ja itseasiassa olin jossain vaiheessa varma, että koodari olisi minulle sopiva ammatti. kävin muutamia kursseja mm. Tradenomiliiton järjestämänä, mutta en se ehkä sitten ollutkaan se lempilapsi. On hyvä osata perusjuttuja, sillä aina tulee eteen kaikenlaista, vaikka Marketing Cloudin uutiskirjeiden kanssa. Koodi pitää olla kunnossa ja on järkevää, helpompaa ja nopeampaa olla opetellut itse perusasiat niin ei tarvitse aina devaajaa tai jotain muuta oikeastaan melko tyhmillä kysymyks

Tutustu aiheeseen: Digitaalinen markkinointi

Ai jai, lempilapseni: Digitaalinen markkinointi. Niin moninainen ja kasvava kokonaisuus, jossa on mielenkiintoista olla mukana. Koko sosiaalinen media ja kaikki sen alustat. Digitaalinen markkinointi on mielestäni kaikki internetissä tapahtuva markkinointi, liittyy se sitten suoraan tuotteisiin tai palveluihin. Myös brändimainonta kuuluu tähän, en vain osaa määritellä meneekö se tuotteiden tai palveluiden markkinointiin kovin hyvin sisälle. Eli kaikki markkinointi / mainonta joka tapahtuu erilaisten digitaalisten välineiden kautta, tietokoneet, tabletit, älypuhelimet, ulkomainonta. Aivan koko potti. Digitaalinen markkinointi onkin viime vuosina otettu paremmin yrityksissä haltuun, mutta ei sen missään nimessä tarvitse syrjäyttää perinteisempiä mainontamuotoja. Koen, että pitää löytää balanssi, vaikkakin printtimainonnan osuus on huomattavasti laskussa.   Tämä on ihan looginen suunta, jos miettii paljonko ihminen päivässä näkee ja paljonko altistuu erilaisille logoille ja mainonnalle ih

Asiakkuuden hallinta part. 2

Kuva
Elämää Teams-tapaamisen jälkeen. Pintaraapaisu Dynamics-365 järjestelmään. Aluksi tuntui melko sekavalta järjestelmältä, ehkä omasta mielestäni hieman huonohkot suomennokset eivät palvele niin hyvin kuin voisivat. Monta eri tietuetta käytettävänä. Ja tottakai itsehän en ensin käyttänyt yksityistä selausta. pohjat. Haparoiden siis tutustuin ilman Aarnia järjestelmään ja yritin hieman tutkia miten järjestelmä toimii. Joku logiikka siinä varmasti myös on :D  Asiakkuuksien hallinta on ehkä aihe, josta olen itse melko pihalla. Tarkoittaen sitä, että asiasta on melko vähän tullut käytyä kursseja. Eikä työn kautta ole vielä(kään) tullut mitään sellaista extratietoa. Asiakasymmärrys on tärkeää, jotta voidaan esimerkiksi tarjota asiakkaille juuri sitä mitä he tarvitsevat, voidaan parantaa yrityksen tuotteita / palveluita, eli miten kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Ilman asiakkaita ei ole bisnestä, simple as that. Mikä on asiakaskannattavuus jne. Näkisin myös, että kohdentamista voidaan datan kaut